se on menoo ny

Tulin pikasesti päivittään täältä Washingtonin lentokentältä, josta mun lento lähtee puolentoista tunnin päästä! Sain ny vihdoinkin tän netin ees jotenki pelittään. Päätä vähän särkee ja oli kuuma ku Saharassa raahatessa noita kamoja. Jouduin kantaan kahta hupparia, toppatakkia ja Hunterseja kun ei mahtunu enää mihinkään. Mulla oli kolme laukkua tsekattavaks, kaks pääsi ilmaseks mut kolmas ois maksanu 200$ ni jätin sen suosiolla tänne, että mun hostvanhemmat voi sit postittaa sen myöhemmin. Se on täynnä talvivaatteita muutenkin. Toisaalta kuulemma Suomessa on aika hyytävä meininki tällä hetkellä, että ehkä ois tullu käyttöö kamoille mutta oh well :-D Täältä siis suuntana Lontoo Heathrow ja sieltä parin tunnin odotuksen jälkeen HKI. En oikein osaa kuvailla mun fiiliksiä tällä hetkellä... neutraali? En itkeny hyvästien aikana, vaikka totta kai harmitti lähtee. Kai mun kyynelkanavat on vähän oudot ja valkkaa ne oudoimmat hetket itkee. En malta oottaa että pääsen koneeseen ja nukkumaan, oon nukkunu niin vähän viime öinä pakkaamisten takia. Tänään aamulla vielä viimeistelin ja pakkasin yhen lisälaukun kun ei iso laukku mennykkään kiinni niinkun luulin. Hups. Ei muutaku SEE YOU SOON FINLANDIAAAAA!

memories are timeless treasures of the heart

Dodiihh... Periaatteessa elän sunnuntaita, mut kello on jo heittäny puolenyön yli eli kai tää jo maanantaiks lasketaan, mikä vuorostaan tarkottaa että huomenna lähen kotiin. Tykkään kuitenkin enemmän sanoo ylihuomenna. Miltäs tää nyt sit tuntuu? Oudolta. En oo sisäistäny asiaa vielä, vaikka matkalaukku lepää kauniisti vaatekasan alla mun lattialla. Päässä on paljon kysymyksiä, joihin en osaa vastata, ja joita on turha puida, joten annan ajan näyttää. En vaan voi uskoo, että tää 10kk on menny näin nopeesti. Samalla tuntuu ikuisuudelta kun saavuin tänne ja elin mun ekan hostperheen luona. Joulu, Nyki, promit, kaikki. Ne alkaa oleen paketissa. Mikään ei oo mun osalta ohi ennen kun en oo enää fyysisesti täällä. Sit voin sanoo, että joo ookoo enää ei kerkee tekeen mitään. Mut viime viikkoina oon vaan menny ihan flown mukana ja menny minne kaverit on pyytäny ja saanu kokee taas sata ihanaa uutta juttua. Oon tullu paljon läheisemmäks monien kanssa ja saanu paljon uusia kavereita viimesen parin kk:n aikana, mikä luonnollisesti lisää tuskaa kotiinlähdöstä. Paljon on ollu fiiliksiä, että kyllähän sitä tänne toisekskin vuodeks jäis... Jaa-a, mutta fiilikset on fiiliksiä. Eihän sitä halua minkään hyvän loppuvan, mut kaikki aikanaan kuitenkin niin tekee. En nyt tähän normitapaani ihan jäätäviä listoja viimeaikojen tekemisistä listaa, annan kuvien puhua puolestaan. Sekavin mielin oon siis tulossa rakkaaseen kotimaahani, terveellistä ruokaa odottaen.

Expect nothing. Live frugally on surprise.

Dodiiiin! Wazuuup? Mistähän sitä taas alottais... Oon kuukauden päästä jo Suomessa!!! Wooou... Miten tää aika on tälleen loppuvaiheessa lentäny tälleen? Yhtäkkiä on enää alle kuukausi jäljellä, vaik ekaks 10kk tuntu ihan ikuisuudelta. En oikein tiiä miten mun pitäis edes suhtautua edessä häämöttävään lähtöön, jos onnen ja surun voi jotenkin kombinoida ni se on juurikin sitä. Onni, että saa nähdä oman perheen ja ystävät taas. Saa käyttää julkista, kävellä tutuilla kaduilla, syödä terveellisesti, hengata siskon huoneessa, käydä saunassa, halata kavereita, syödä mustikoita jotka maistuu mustikoilta. Suru, että joudun jättämään mun elämän täällä taakse. Uuden perheen, uudet ystävät, amerikkalaiset maisemat, hyvänpahan ruuan, englannin kielellä joka päivä puhumisen, ihanan sängyn, koulubussin ja koulubussikaverit, tuttavalliset opettajat, kaikki kaupat. Mut olihan tää tiedossa. Tänne rakennettu elämä on vaan tosi erilaista. Kyllä sitä odottaa, että pääsee riisuutumaan siitä uutuuden viitasta ja astumaan ihmisten ja elämän keskelle, jossa sut tiedetään läpikotasin. Toisaalta tiedän, ettei mee kauaa niin haluan taas Suomesta pois :-D Mut mennääs viimeaikasiin kuulumisiin! Easter!!!! Oli ihan huippu pääsiäinen! Meijän perhe ei oo ikinä ollu mikään virpomisen fani ni sitä ei oo tullu pienenä harrastettua. Siirrän kyllä ehdottomasti nää jenkkipääsiäisperinteet sit omille lapsille! Aamulla mua odotti herkkukori namnamnam<3, sit mentiin kirkkoon ja kotona taas päästiin easter egg huntingiin! Mun hostmama oli piilottanu yht. sata pääsiäismunaa ympäri pihaa ja me kaikki viis kakaraa sännättiin ulos ettiin niitä, minä etupäässä! Kaikille siis 20 ja oli kyllä olo ku täyteenpumpatulla norsulla sen jälkeen... Gotta love chocolate. Sit viime kuulta kuvailuja mun ihanan Saksan tytsyn Sarahin kanssa! Käytiin päivällä Williamsburgin outleteilla ja illalla napsittiin kuvia kunnon amerikkalaisessa naapurustossa. Perfffffection :-) Muutenkin toi tyttö näyttää ihan mallilta, huh. Sit PROM tietty! May 3rd oli meijän promit ja oli kyl hauska päivä! Aamulla Lauren (mustassa mekossa) laitto mun meikin ja hiukset, käytiin syömässä ja illalla mentiin itte juhlapaikalle. Mun odotukset oli matalat ja ne ylitty helposti. Oli tosi hauskaa ja kivempaa kuin homecomingissa, suurimmaks osaks varmaan kun tunsin niin paljon enemmän porukkaa sieltä. Äitienpäivälounasta mun hostisovanhempien luona ihanassa pikkupikkukylässä. Asukkaita jotain 1500. Otettiin mun hostsiskojen kans vähän kuvia, tai no... Savannah otti. Pari heilahtanutta :-D SITTEN!!!!!!!!!!! Mihin otsikkokin tolla surprise sanalla yritti vähän mukahienosti viitata, hah, SOFI TULI KYLÄÄN!!!!!!!!!!! Tosiaan mun synttärit oli 16.5. perjantaina ja tiesin että mun hostäiti hautoo jotain ylläriä mut ei hajuakaan mitä. Noh, aamulla heräsin ja käytiin hostäitin kans aamupalalla IHOPissa. Menin kouluun tekeen yhen loppukokeen. Mun hostäiti tuli hakeen mua koulusta ja lähin käveleen käytävää pitkin ovelle. Ympärillä näkyy koululaisia ja suurin osa kävelee mun kaa samaan suuntaan. Sit yhtäkkiä näkyyki yks tuttu nassu siä joka huutaa "MOROOO!" ja mun naama valahtaa. Ryntään vaan halaan Sofia ja hoen että whaaat whaaaat where did you come from what are you doing here?! Tärisin ja itkin ja nauroin ja kaikkee samaan aikaan, menin ihan shokkiin :-D Sit vietettiin yhessä ihana viikonloppu<3 The End nyt nukkuun, adjööö! Belizestä koitan saada postauksen, sit yhen "normi" ja sit varmaa en kerkee enää enne lähtöö. Sit Suomesta postaus, HUI JA HYI!

LONG TIME, NO WRITING

Flickr (jonka kautta lataan yleensä kuvat) on uudistunu ja mulla pitäis olla enemmän aikaa että kerkeen tutustua miten se toimii nykyään, joten jos laatu on heikompi kuvissa, se johtuu siitä että nää on ladattu Bloggerin kautta!) Huh ja pahoittelut ettei musta oo kuulunut niin pitkään aikaan yhtään mitään! Oon tosiaan ollu helmikuusta lähtien joka viikonloppu vähintään yhden yön, useesti molemmat yöt, poissa ja arkisin koulu, reenit ja nuortenillat vie kaiken lopun ajan. Kai sitä jotain rakoa ois jossain voinut olla, mutta kieltämättä tuntu ihan hyvältä keskittyä elämään täällä täysillä. Nyt kuitenkin halusin tulla päivittämään tapahtumia ja tunnelmia! Mua on itteeni ärsyttäny vaihtariblogit, jotka vaan listaa kaikki tapahtumat, itte haluan kertoo myös fiiliksiä, ne nimittäin on niin olennainen osa tätä vuotta.

Mitä tääl on sit viikonloppusin tapahtunu ku oon ollu kiireinen? Noh, sillon helmikuussa oli mm. korisjoukkueen päivä et mentiin syömään ja kattoon yliopistokorispeliä, sit kävin kavereiden kans Jumpologyssa eli sellanen mesta täynnä trampoliineja, ystävänpäivää vietettiin Davidilla Karinan ja Levin kanssa ja katottiin Jackasseja, hah. Mut mun "kiireiset viikonloput" alko siitä, kun lähettiin helmikuun puolessa välissä Chloen ja sen äidin kans niiden Riverhouselle, jossa Chloen isovanhemmat jo oli. Toi viikonloppu ilmesty kesäkeleineen keskelle snowpäiviä, siis sillon oli jotain +20 astetta ja ihanat kelit ja seuraavalla viikolla sato taas lunta, hah... No mut toi oli ihanan rento viikonloppu, ihanku suomalaisella mökillä ois ollu, sauna vaan puuttu. Käytiin kävelyillä, katottiin kun sen serkku nylki noi jänikset, jotka se oli metsästäny ja hengailtiin leffojen ja ruuan parissa ja tsillailtiin laiturilla kattellen vuorotellen aurinkoo ja tähtiä. Se oli mulle ihan täydellistä tossa kohtaa, koska sillon mulla oli vielä vähän koti-ikäväiset fiilikset. Sit tuli DNOW viikonloppu, jonka takia missasin Imagine Dragonsin keikan (asia on korjattu, sillä sinne pääsen elokuussa Saksassa, yayyy!!!), mut oli aivan huippua! Amy ja Kerry kutsu mut tonne, toi on siis niille jo ihan vuosittainen tapa käydä tuolla. Se on kirkon järjestämä viikonloppu jossa on aina joku puhuja ja sit yövytään omanikästen kanssa jonkun talossa ja jutskaillaan ja pelaillaan jnejne. Se on niinku viikonlopun pitunen sleepover :-) Puhuja oli illusionisti, mikä oli ihan BOOM - tajunnanräjäyttävää ainaki mulle haha! Se teki kaikkia temppuja ja olin siellä harva se kerta ihan haavi auki. Tutustuin lisää uusiin ihaniin ihmisiin ja elämä maistu! Tää on vaihtaritapaamisesta, jossa käytiin pyörähtään Richmondissa jossain government talossa tms. Oli ihan mielenkiintosta, paljon lisää Virginian ja USAn historiasta. Ja tietty aina kiva vaihdella kuulumisia muitten vaihtareitten kans. Vasemmalla perhe, jonka riverhousella olin tän vaihtarivuoden ekalla kokonaisella viikolla :-) Lähettiin taas Chloen kans reissaan, tällä kertaa sen isovanhempien kotiin Washington D.C:hen (tai no niitten talo on 9 mailin päässä). Lauantaina vierailtiin itse kaupungissa, mulle jo kolmas kerta. Mut mikäs siinä, ihana kaupunki. Tykkään ku ne värit on jotenkin vaaleita siinä kaupungissa - rakennuksissa ja kaduissa. Noi Chloen isovanhemmat on muuten aivan huippuja ja himo inspiroivia, ne on matkustanu yli sataan maahan, mukaan lukien Ant Arktikan!!! Jutellaan aina iät ja ajat niitten reissuista ja huh, pikku matkakuume aina iskee. Sit Chloen vaari kaivo kätköistä ton Ilta-Sanomat paidan vuodelta 90, millä järjellä?!? haha. Mulla ois vielä yks setti kuvia viime viikonlopulta, mut en kerenny muokkaan niitä niin ne tulee ens kerralla. Mut jotta tähänki postaukseen saadaan vähän syvyyttä niin kerron vähän muutaki kun vaan listan tapahtumista. Siis sillon tammikuussa mulla oli ihan hirvee koti-ikävän hyökyaalto, hiffas et tääl on oikeesti aika yksin. No se meni sitte ohitte, mut uusiks tuli taas samanlaisia fiiliksiä siinä helmikuun paikkeilla. Sit kun alko kaikki nää viikonloppujen täyteiset jutut niin koti-ikävä hiipu. Koris loppu ja olin vähän tyhjän päällä, kunnes alotin tenniksen. Alapuolella kuva läksiäisistä, sillon iski kyllä tunteet pintaan! En ois voinu parempaa kokemusta toivoo!!! Nyt siis pelaan tennistä (en alottanutkaa manageroimaan softball tyttöjä), ja se on rentoo puuhaa. Noin neljä kertaa viikossa tulee lätkittyä palloo ja sillon tällön ei niinkään monta kertaa. Kerkee siis tekeen kaikkee muutakin :-) Mun valmentajan poika muuten pyysi mua promeihin pari viikkoo sit, prom pari check, sit vaan se mekko... not check. Mun piti tulla kirjottaan tänne siitä lähtien, kun oli 100 päivää jäljellä, mut nyt ei oo enää kun 66!!!!!!! Skypessäkin tulee nykyään sanottua, että "seuraavan kerran jutskataan varmaan sit jo Suomessa". En voi käsittää miten nopeesti aika menee! Niin haikeeta kun se onkin, mä odotan kotiin pääsyä. Kotia kohti on aina semmonen palo, jota ei voi sammuttaa. En tiedä voiko kaikki tohon samaistua, mutta mun kohdalla se on näin. Tajusin kuitenkin tällä viikolla, että mä en sit ihan oikeesti näekään näitä ihmisiä enää joka päivä. Eniten mulla tulee ikävä Kerryä, se on ihan aarre, tutustuttiin heti ekana koulupäivänä ja siitä lähtien ollaan oltu kavereita. Ei tollasta ihmistä pysty oleen ikävöimättä, musta tuntuu että mulla on jo nyt ikävä sitä vaikka se istuis mun vieressä. Muutenkin nyt meen kouluun ihan eri asenteella, koska tiedän ettei oo enää montaa kertaa, kun astelen Atlee High Schoolin ovista sisään. Meillä oli eilen viimenen Pep Rally (sellanen high school spiritin nostatus liikkasalissa, ollaan luokittain freshmanit, sophmoret, juniorit ja seniorit ja huudetaan haha.. Sit on jotain ohjelmaa ja kunniamainintoja hyvin pärjänneille urheilijoille), loppukokeet lähestyy ja Promitkin tulee kovaa vauhtia. Kävelen käytävillä ja yritän imee itteeni vielä niin paljon sitä amerikkalaisuutta, kun mahollista. Palaan niihin alun ajatuksiin, sellasiin "wouu, tää on Amerikan high school. Oon jo niin tottunut täällä kaikkeen, ettei noin tuu enää ajateltua, ellen ajattele että ajattelen noin, haha... Mua lievästi pelottaa, että mitäs sit kun tuun takas Suomeen - nään kaverit ja perheen, mut entäs sit? Normaali elämä kai sit vaan jatkuu siitä. Toisaalta täälläkin ihmisillä sit elämä jatkuu, osa menee yliopistoihinjne. Ei kai mikään säily samana ikuisesti. Tällä hetkellä oon Lillyllä ja pitäs kohta käydä nukkuun kun aamu 4 herätys ja lähtö lentokentän kautta Belizeen :-) Oottelen Lillyä töistä kotiin, tsillasin sen porukoiden kN vähä aikaa ja ny kattelen PitchPerfectiä. Mun hostvanhemmat on molemmat matkustamassa mun hostsisarusten urheilujen takia joten tulin tänne yöpyilee. Jos tää loppuosa vaikuttaa jotenki sekavammalta ni se johtuu että viimeistelen tän tekstin puhelimeölapmus jäätävä väsy. Palailen toivottavasti mahd pian Belizen jälkeen! Adjöööö!

what's up

Termosta! Meillä on taaaaas snowday meneillää..!!! Alkaa jo meneen hermo, koska oikeesti elämä täällä kuolee siihen kun tulee vähän lunta :-( Ei reenejä, ei pelejä, ei koulua, kukaan ei uskalla ajaa minnekään, jotkut toimistotkin sulkee ovensa. Ymmärrän, ettei kukaan halua laittaa talvirenkaita parin päivän takia mut hei immeiset ihan oikeesti se on vaa lunta, kyllä siinä päällä voi mennä.
Monet kyselee, että mitäs tänne muuten kuuluilee niin hyvää! Perusarkee, koulua, reenejä / pelejä, kavereiden kans hengausta. Tää allaoleva kuva on muuten reissulta Washington D.C:hen mun joukkuelaisen Emman ja sen perheen kans. Lähettiin su aamulla, kierreltiin ja katteltiin jotain noita monumentteja, käytiin syömässä ja tultiin kotiin. Keli oli aivan supernätti, aurinkoo riitti ja ilma oli aika vilponen, mut ei liian kylmä. Siinä kelpas pysähtyy juomaan kuumat kaakaot pienen kioskin ääreen.

Sit en ookkaa kertonu täällä, kuinka upeesti mursin mun sormeni yhessä korispelissä :-D Sain iskun pallosta ja kuulin kräk ja eka luulin et se oli mun kynsi mut ku ei kynsissä näkyny mitään tajusin et se oli mun sormi. Samaisena iltana ei kauheesti näkyny muuta kun turvotusta (vasemman puolen kuvat) mut sit se alko tummuun ajan kuluessa (oikeen puolen kuvat). Nyt pystyn jo taivutteleen sitä, mut en ihan 'pohjaan'. Ei se satu, mut tuntuu jäykältä. Oon silti pelannu ihan normaalisti eikä oo ollut mitään ongelmia. Nyt tosin alkaa oleen meijän kausi paketissa, meillä piti olla tänään ja huomenna pelit, mutta koska tyhmä lumi niin ei varmaankaan oo kumpaakaan :-( Ne tuskin enää aikatauluttaa niitä uusiks, kun niin monta peliä on jo uusaikataulutettu. Mietin pääni puhki mitä ihmettä teen koriskauden jälkeen keväällä ja saatiin mun joukkuelaisen Kennedyn kans idea alkaa manageroimaan softball tyttöjä. Käytännössä hengataan reeneissä ja peleissä ja annetaan vettä ja katotaan kun ne rehkii :-D Sopivan rentoo!



Mun tosipaha koti-ikävä, joka iski viime snowpäivien aikaan alkaa olla mennyt ohi, mutta tietty niitä huonoja päiviä on sillon tällön. Tulevien vaihtarien ei kannata niitä pelätä, mut kannattaa varautua, et niitä kuitenkin tulee :-) Olisin kovasti arvostanu jos joku ois mulle sen ennen tänne tuloo kertonu, eikä niin että täällä sit miettii et apua onko tää normaalia. Juttelin kuitenkin paljon ja kaikille ja tajusin et tosi moni muukin vaihtari kokee ihan samoja fiiliksiä. Nyt kuitenkin all good ja elämä jatkuu :-)

Laters!!!!!!

puolivälin pohdiskeluja

Helou helou helou, ollaanks siel viel elossa? Mistäköhän sitä edes alottais kun ei oo hetkeen tullu kirjoteltua! Kuulumisissa voitais palata hieman taaksepäin... Joulupäivänä sain ihania lahjoja, mm. meikkejä, suomalaisia karkkeja ja suklaata mun hostvanhemmilta (ne oli tilannu netistä!!), pari kirjaa Amerikasta ja Virginiasta, lahjakortteja yms. pientä :-) Mitään en ollu toivonu joten kaikki ylitti odotukset. Joulun jälkee suunnattiinki New Yorkii lauantaina, koluttii Times Squaret Top of the Rockit ynnämuut turistimestat ja illaks ajettiin Conneticutii. Siellä sunnuntaina katottii Yalen yliopiston jääkiekkopeli (mun hostperhe on niin amerikkalaisen jalkapallon kuin myös jääkiekon faneja!) ja maanantaina, kun ajettiin takas käytiin tsekkaan the Statue of Liberty. Sit loppuloma meni kavereiden kanssa, vietettiin koko hostisän puolen suvun joulu vol. 2 ja meillä oli myös ihana joukkueilta.
Sit tähän päivään! Tässä vietellään kolmatta snowdayta, eli ei oo koulussa tullu tällä viikolla käytyä, kun maanantai oli Martin Luther King -päivä ja nyt on se 3. snowday. Pitää toivoo, että huomennakin ois vielä ettei tarvis mennä kouluun ollenkaan tällä viikolla ;-) Tää viikko oli nimittäin tarkotus olla ns. "koeviikko", mut kaikki kokeet saatetaan perua, jos ei päästä kouluun, wooohooo! Oonki tässä chillaillu ja nähny kavereita ja käyny vähän salillaki, hoitanu postituksia yms. Ihanan rentoo, mut silleen kun ei ikinä tiiä ennen iltaa onko seuraava päivä snowday vai ei ni ei pysty oikeen suunnitteleen mitään ohjelmaa, toisaalta ehkä ihan hyväki niin tulee otettua rennosti. Mä oon ainaki nukkunu paljon ja sen huomaa, on niin paljon levänneempi olo.

Tänään onki merkittävä päivä, nimittäin tänään on 149 päivää takana & 148 päivää jäljellä!!!!! Ollaan siis yhellä päivällä yli puolivälin!!!!! Huhhuh, mihin tää aika on menny??! Samaan aikaan tuntuu, että tänne tulosta on ikuisuus, mut samalla tuntuu et vasta mä saavuin. Tuntuu, et tää vuosi on vielä niin kesken. On vielä niin paljon kaikkee mitä haluan kokee, mut samalla en ees tiiä mitä. Haluun vaan nauttia tästä ajasta 100%sti. Sanotaan, että se toinen puoli vuodesta on se "parempi puoli", mut tavallaan en halua ottaa siitäkään mitään paineita, annan asioiden kulkee omalla painollaan niin hyvä tulee. Totta kai se vaan on luonnollista, et kun tietää menettävänsä jotain sitä arvostaa ja siitä nauttii satakertaa enemmän. Tähän mennessä oon kokenut niin ylä- ja alamäkiä, mut oon kerännyt niin upeita muistoja ja kokemuksia, etten voi ees kuvailla kuinka kiitollinen oon niistä! Tän vuoden jälkeen hassua on, etten koskaan enää pääse tähän elämään takas. Voin aina palata tänne vierailemaan, mutta ikinä en sais tätä mun high school vuotta takas. Tää on jotain ihan ainutlaatuista. Suomessa pääsen aina takas siihen samaan elämään, tuttuun ja turvalliseen ympäristöön, jossa on synnytty ja kasvettu. Tää on vaan tää vuosi, jollon asun tässä perheessä, käyn Atlee high schoolia, kuulun Atleen korisjoukkueeseen, oon junior. Tulevaisuudessa kun katon taaksepäin mä arvostan noita asioita vielä miljoonasti enemmän, mut jo nyt voin sanoo, että nautin niin paljon noista asioista. En voi sanoo, että olisin löytäny "omaa paikkaani" täältä vieläkään, koska kaikki tuntuu niin väliaikaselta. Kaikki mitä mulle täällä tapahtuu, tapahtuu ekaa kertaa, enkä ikinä tiiä entuudestaan millasta mikäkin asia on. Mikään ei oo siis tuttua. En tiiä tuunko ees löytämään täältä ikinä sitä omaa paikkaa, koska mulle itelleni siihen menis varmaan pari vuotta löytää se. Mut se ei tarkota, ettenkö tuntis olooni täällä ikinä kotosaks. Mulla on ystäviä, hostperhe, käyn reeneissä säännöllisesti, nuortenilloissa säännöllisesti yms. Onhan se ihan eri asia yrittää sopeutua tänne parissa kuukaudessa, kun vertaa että Suomessa on asuttu se 16 vuotta. Toisilla se käy nopeemmin, toisilla hitaammin.

All in all - en todellakaan kadu tänne tuloa, en sitten tippaakaan. On tää vuosi jotain sellasta, ettei tätä koe kuin... kokemalla :-)