Sit tähän päivään! Tässä vietellään kolmatta snowdayta, eli ei oo koulussa tullu tällä viikolla käytyä, kun maanantai oli Martin Luther King -päivä ja nyt on se 3. snowday. Pitää toivoo, että huomennakin ois vielä ettei tarvis mennä kouluun ollenkaan tällä viikolla ;-) Tää viikko oli nimittäin tarkotus olla ns. "koeviikko", mut kaikki kokeet saatetaan perua, jos ei päästä kouluun, wooohooo! Oonki tässä chillaillu ja nähny kavereita ja käyny vähän salillaki, hoitanu postituksia yms. Ihanan rentoo, mut silleen kun ei ikinä tiiä ennen iltaa onko seuraava päivä snowday vai ei ni ei pysty oikeen suunnitteleen mitään ohjelmaa, toisaalta ehkä ihan hyväki niin tulee otettua rennosti. Mä oon ainaki nukkunu paljon ja sen huomaa, on niin paljon levänneempi olo.
Tänään onki merkittävä päivä, nimittäin tänään on 149 päivää takana & 148 päivää jäljellä!!!!! Ollaan siis yhellä päivällä yli puolivälin!!!!! Huhhuh, mihin tää aika on menny??! Samaan aikaan tuntuu, että tänne tulosta on ikuisuus, mut samalla tuntuu et vasta mä saavuin. Tuntuu, et tää vuosi on vielä niin kesken. On vielä niin paljon kaikkee mitä haluan kokee, mut samalla en ees tiiä mitä. Haluun vaan nauttia tästä ajasta 100%sti. Sanotaan, että se toinen puoli vuodesta on se "parempi puoli", mut tavallaan en halua ottaa siitäkään mitään paineita, annan asioiden kulkee omalla painollaan niin hyvä tulee. Totta kai se vaan on luonnollista, et kun tietää menettävänsä jotain sitä arvostaa ja siitä nauttii satakertaa enemmän. Tähän mennessä oon kokenut niin ylä- ja alamäkiä, mut oon kerännyt niin upeita muistoja ja kokemuksia, etten voi ees kuvailla kuinka kiitollinen oon niistä! Tän vuoden jälkeen hassua on, etten koskaan enää pääse tähän elämään takas. Voin aina palata tänne vierailemaan, mutta ikinä en sais tätä mun high school vuotta takas. Tää on jotain ihan ainutlaatuista. Suomessa pääsen aina takas siihen samaan elämään, tuttuun ja turvalliseen ympäristöön, jossa on synnytty ja kasvettu. Tää on vaan tää vuosi, jollon asun tässä perheessä, käyn Atlee high schoolia, kuulun Atleen korisjoukkueeseen, oon junior. Tulevaisuudessa kun katon taaksepäin mä arvostan noita asioita vielä miljoonasti enemmän, mut jo nyt voin sanoo, että nautin niin paljon noista asioista. En voi sanoo, että olisin löytäny "omaa paikkaani" täältä vieläkään, koska kaikki tuntuu niin väliaikaselta. Kaikki mitä mulle täällä tapahtuu, tapahtuu ekaa kertaa, enkä ikinä tiiä entuudestaan millasta mikäkin asia on. Mikään ei oo siis tuttua. En tiiä tuunko ees löytämään täältä ikinä sitä omaa paikkaa, koska mulle itelleni siihen menis varmaan pari vuotta löytää se. Mut se ei tarkota, ettenkö tuntis olooni täällä ikinä kotosaks. Mulla on ystäviä, hostperhe, käyn reeneissä säännöllisesti, nuortenilloissa säännöllisesti yms. Onhan se ihan eri asia yrittää sopeutua tänne parissa kuukaudessa, kun vertaa että Suomessa on asuttu se 16 vuotta. Toisilla se käy nopeemmin, toisilla hitaammin.
All in all - en todellakaan kadu tänne tuloa, en sitten tippaakaan. On tää vuosi jotain sellasta, ettei tätä koe kuin... kokemalla :-)
